Dec 8, 2017

OH1RA

2 comments

Sitä suomessa vahvoiksi oluiksi kutsuttua, joka keskieuroopassa on elintarvikekaupoissa peruselintarvikkeena myynnissä. Odotellessa. Historia toistaa itseään. Muistan kun isot sedät laulovat "kaljaa kioskeihin" ja aika monta vuotta siitäkin meni kunnes lopulta niin tulikin käymään. Ilmeisesti pitää suomessa odotella sukupolvien vaihtoja varsinkin politiikassa kunnes KAIKKI elintarvikkeet joihin kuuluvat myös alkoholituotteet, ovat tarjolla marketeissa ja tavan ruokakaupoissa tietenkin myös sunnuntai aukioloaikoineen ja tarjouksineen EU-säännösten vastaisen alkon monopolin loputtua. Toivon että minun hautajaisissa olisi prismasta tai citymarketista ostettua salmiakkikoskenkorvaa tarjolla vieraille, eikä alkosta. Mutta mielummin jo eläessäni. Ohraradio on osaltaan julkista röyhtäilyllä korostettua kapinaa moisten vapauksien puolesta ja valtion harjoittamaa monopolia vastaan

Jan 8, 2018

Nythän me ollaan saatu tänne Suomeen 2018 aito lonkero ja nelosolut ruokakauppoihin. Tosin alkoholiveroa nostettiin 10% samalla. Seurailin tuota näennäispoliitikkojen/eduskunnan yökokousta, jossa kauhisteltiin näennäishaittoja ja kuitenkin lobbailtiin verovaje kuntoon keskellä yötä. Samaan aikaan muutamien puolueiden pikkujoulut pyörivät täyttä päätä. Päivi Räsänenkin kutsuttiin lääkärinä kesken istunnon hoitamaan sammunutta henkilöä.

 

Kun odottelin OhraRadion 2017 menomatkalla yöjunaa Frankfurtin juna-asemalla keskellä yötä muutaman tunnin ajan siemaillen omaa olutta paikallisten joukossa, oli hieman syyllinen olo - kunnes tajusin että Euroopassa olut on sama asia kuin limu. Tämän jälkeen ei enää janottanutkaan niin paljoa enää enkä minäkään rähissyt.

 

Jan 20, 2018

Just. On se kumma juttu, että tässä maassa jossa 5% olutpullo/tölkki maksaa 0.30e ja litra vodkaa 7e ei tule vastaan yhtään pultsaria eikä koskaan mitään häiriökäyttäytymistä. Jengi menee kotiin jos huomaa alkavan olla liikaa tönässä. Ihan fiskaali vero. Oikeasti kyseessä on vain valtion rahakirstun täyttö. Ihan kuin Suomi olisi joku vanhapoika jota pitää holhota aikuisenakin.

New Posts

Vierailut sivulla

Soita studioon

Tue toimintaa

Some

Rätinpurenta

  • Twitter Social Icon
  • YouTube Social  Icon
  • Facebook Social Icon